Hauvan synttäripäivä!

Tänään Peppi täyttää jo vuoden vaikka vastahan se tuli meille pienenä pehmoisena pallerona. Nyt se on jo melkein täysikasvuinen, toisinaan melkein täysipäinen, välillä vähän itsepäinen, enimmäkseen leikkisä, joskus raivostuttava, mutta kuitenkin aina ennen kaikkea oma rakastettava itsensä. Pepin kanssa on jo ehditty kokea paljon kaikkea hienoa. On löydetty uusia harrastuksia, kierretty näyttelyitä, saatu uusia ystäviä - niin kaksi- kuin nelijalkaisiakin, opittu yhdessä elämään uudenlaista arkea ja paljon muuta. Ja paljon uusia kokemuksia on vielä edessä. Tällä viikolla esimerkiksi alkaa pitkään odotettu agility-harrastus. Toivotaan vaan, että tuo koirakin siitä innostuu ja jaksaa motivoitua yhdessä tekemiseen. Sen olen huomannut toko-kentälläkin, että se kyllä ymmärtää, mitä siltä halutaan ja osaa tehdä vaikka mitä, kunhan vaan motivaatio löytyy. Koiraelämä ja -harrastukset ovat kyllä vieneet mukanaan toden teolla eikä paluuta entiseen voisi enää kuvitellakaan.

Joko saa ottaa ???

Synttäreitä juhlistettiin tänään järjestämällä tyttöjen kanssa Pepille bileet. Oli oikein synttärivieraat, lahjat ja herkut. Lahjaksi Peppi sai muutaman narupallon ja vinkulelukakun. Synttäriherkkuina olivat huomattavasti normaalia lihaisampi iltaruoka ja ruokajuomana koiranolut. Kyllä nyt synttärisankarin kelpaa! Nyt vielä lähdetään reilulle iltalenkille, niin sitten kelpaa rauhoittua iltatoimille ja jäädä odottelemaan, mitä seuraava vuosi koiran elämää tuo tullessaan...

Tähän loppuun täytyy muuten vielä oikein kehaista tuota koiraa, kun viimeksi tuli moitittua. Juoksuja ei ole vielä kuulunut, mutta jonkinlainen järjen pilkahdus on sen pieneen pääkoppaan palannut. Nyt se välillä jo uskookin, mitä sille koitetaan sanoa eikä hötkyile samalla tavalla kuin vielä muutama viikko sitten. Ja varsinkin eiliset toko-treenit menivät uskomattoman hyvin. Peppi oli suurimman osan treeniajasta jopa ilman talutinta ja silti pysyi varsin hienosti hallinnassa ja teki suurin piirtein sen, mitä siltä pyysin. Kyllä siitä vielä tottelevainen koira tulee!

Kevätkuulumisia

Pääsiäinen sujui mukavan koiramaisissa puuhissa, kun kävimme Chilin luona kyläilemässä ja ajoimme sieltä yhtä matkaa Korpilahden ryhmänäyttelyyn. Pepin ja Chilin jälleennäkeminen oli odotetusti iloisen riehakas. Kaverit olivat taas kiinni toisissaan jatkuvasti eikä leikki loppunut kuin yöunien ajaksi. No lenkillä ne sentään malttoivat olla irti toisistaan. Enimmäkseen. On se vaan kiva katsella, kun ne viihtyvät niin hyvin yhdessä. Näyttelyyn oli ilmoittautunut kolmaskin staby, mutta se ei kuitenkaan ilmestynyt paikalle. Stabyt olivat kehässä heti kahden braccon jälkeen ja koska ryhmäkehiä ei tarvinnut jäädä odottelemaan, näyttelypäivä oli tällä kertaa lyhyt ja kotimatkalle päästiin jo yhdentoista jälkeen. Tuomarina oli Tarja Hovila, joka arvosteli Pepin näin: "Feminiininen narttu. Erinomaista tyyppiä. Hieman pitkärunkoinen. Feminiininen hyvänmallinen pää. Hyvä kaula. Runko ja eturinta saa vielä kehittyä. Kokonaisuuteen sopiva luusto. Hyvin asettuneet raajat. Turhan pitkä lanneosa. Erinomainen turkinlaatu. Vapaat liikkeet. Miellyttävä luonne." Arvosana oli ERI. Meille tuli yllätyksenä, että Peppi ja Chili eivät kilpailleetkaan rodun parhaan tittelistä ollenkaan. Jos oikein ymmärsimme, niin nyt kun on siirrytty pentuluokasta junioriluokkaan, olisi arvosanaksi pitänyt saada SA eli sertifikaatin arvoinen, jotta ROP-titteli olisi jaettu. Tai jotain sen suuntaista... Ehkä me amatöörit vielä opimme nämä näyttelykiemurat.

Pepillä on ilmeisesti juoksutkin tulossa tai sitten muuten vaan kevättä rinnassa. Niin ja alkaahan se olla muurrosiässäkin. Se on nimittäin välillä aivan hölmö! Kuulo on kateissa ja kaikki muu kiinnostaa kuin se ihmispoloinen, joka koittaa sitä pitää aisoissa. Pihaltakin se on muutaman kerran karannut aidan yli eikä sitä tällä hetkellä uskalla viedä ulos kuin hihnassa. Tällä viikolla se hyppäsi aidan yli vaikka seisoin vieressä kieltämässä. Sain sen kyllä kiinni ja se sai kyydityksen sisälle. Jalat eivät koskettaneet maata sen kyydityksen aikana... Sen verran meni hermot, että kyselin naamakirjassa, kaipaisiko kukaan mustavalkoisia rukkasia. Nyt olisi tarpeita tarjolla. Ei ollut rukkastarvetta, kun on kesä tulossa ja ilmat lämpenemään päin. Tuli kuitenkin muita hyviä ideoita kuten talja takan eteen tai sohvatyyny. No, vielä kuitenkin uskotaan, että tuo höntti palaa jonain päivänä järkiinsä.

Harrastusrintamalla on menossa ja tulossa monenlaista aktiviteettia. Näyttelyn lisäksi on käyty viikottain toko-treeneissä ja tähän mennessä kolme kertaa tytär on käynyt Pepin kanssa koiratanssitreeneissä. Lähinnä temppukoulua siellä on harrastettu ja liike ja musiikki tulee mukaan, kun temput sujuvat. Noita lapsen ja koiran treenejä on kiva seurata. Molemmat oppivat koko ajan uusia asioita ja kummallakin näyttää olevan kivaa. Vaikka välillä kyllä ihmetellään, että mitä tuo toinen oikein haluaa. Mutta siitähän se osaaminen ja yhteistyö kehittyy ja sitä vartenhan siellä käydään. Agilitykurssillekin sain viimeinkin ilmoittauduttua. Seurojen järjestämiä kursseja ei löytynyt, joten ilmoittauduin ihan kaupalliselle kurssille, joka alkaa muutaman viikon päästä. Opetuksen pitäisi ainakin olla ensiluokkaista, joten saadaan varmasti hyvä startti tuolle harrastukselle.

Elämää kahden koiran kanssa

Aiemmassa blogipäivityksessä kerroinkin, että meille on tulossa koira hoitoon. Nyt olemme sitten saaneet viikon verran nauttia tämän hurmaavan nuoren herran seurasta. Chili tuli meille viime viikon lauantaina. Kävimme ensin päivällä ulkoilemassa ja vietimme aikaa yhdessä. Illalla sitten Chilin isäntäväki lähti ja poika jäi meidän kaveriksemme. Olimme varautuneet siihen, että ilta ja yökin menisi omien ihmisten perään itkiessä, mutta eipäs vaan mennytkään. Alkuun Chili tietysti oli vähän hämillään, haeskeli ihmisiään, muutaman kerran haukahteli ja vinkaisikin. Sitten se kuitenkin päivän telmimisestä väsyneenä rauhoittui lepäämään olohuoneen lattialle. Illalla käytin molemmat koirat pihalla yhdeksän jälkeen ja ne jäivät kodinhoitohuoneeseen nukkumaan. Kumma kyllä, Chili ei päästänyt inahdustakaan koko yönä ja nukkui hyvin aamuun asti, vaikka oma isäntäväki ei ollut paikalla ja lisäksi kotonaan se nukkuu makuuhuoneessa lähellä ihmisiä. Hienosti se seurasi Pepin esimerkkiä ja rauhoittui nukkumaan siihen paikkaan, mikä sille annettiin.

Viikko näiden kahden koiran kanssa on sujunut hienosti. Niiden touhuja on ollut ilo seurata. Molemmat ovat nuoria hönttejä (Chili ~10 kk ja Peppi ~11 kk), joten hiljaisia hetkiä ei ole liiemmälti ollut. Paitsi yöt. :) Lähes koko hereilläoloaikansa koirat leikkivät, nahistelevat, painivat, kiskovat leluja tai jotain muuta vastaavaa. Kun toinen näyttäisi vähän rauhoittuvan, toinen tulee taas härnäämään. Kaikki tämä kuitenkin tapahtuu sovussa ja molemmilla on silminnähden kivaa. Kyllä tässä on selvästi huomannut, että siitä toisesta koirasta vaan on paljon iloa ja seuraa toiselle.

Näillä kahdella kaveruksella on kyllä ihan selvästi erilaiset luonteet. Chili tykkää hirveästi olla kiinni ihmisissä ja oikein puskee itsensä mahdollisimman lähelle tai tulee syliin makaamaan. Peppi taas tykkää olla lähettyvillä ja seurata, mitä tapahtuu, mutta se ei samalla tavalla halua olla kiinni ihmisissä. Toisten koirien kanssa Chili on samalla tavalla reipas ja sosiaalinen kuin ihmistenkin kanssa ja Peppi taas hieman varautuneempi. Sekin lähtee kyllä mukaan leikkiin, mutta katsoo vähän tarkemmin, millaisen kaverin kanssa. Chilille kelpaa kaikki. :)

Sellaisen asian olemme kyllä panneet merkille, että tottelevaisuuden osalta 1 + 1 ei tässä tapauksessa ole 2 vaan pikemminkin ½. Kaksi kasvavaa, kehittyvää ja vielä tottelevaisuuttaan harjoittelevaa koiraa ei selvästikään yhdessä ollessaan poimi toisiltaan niitä meidän mielestämme hyviä ja oikeita asioita vaan päin vastoin. Peppi osaa yksin ollessaan pääsääntöisesti tulla käskystä luokse, ottaa hyvin kontaktia eikä karkaa pihasta. Tiedän, että Chili osaa myös kaiken tämän. Sekä sen maahanmenon, jota me Pepin kanssa koitamme kovasti harjoitella. :) Mutta kahdestaanpa ne eivät sitten ihan enää kaikkeen tähän kykenekään. Kontaktia ne tosin ottavat hienosti - toisiinsa. Chili on tässä viikon varrella muutaman kerran karannut meidän pihastamme. Raukka kun ei ymmärrä, että se lumeen hautautunut aita on tosiaan meidän tontin raja. Ja Peppi on tietysti painellut perässä. No, eivät ne onneksi kauaa ole pakosalla olleet vaan ovat palanneet ihan kiltisti takaisin. Samoin luoksetulon kanssa on haasteita. Miksi mennä tuon ihmisen luokse, kun tämä kaveri on tässä vieressä? Näistä pienistä haasteista sisuuntuneina olemme vain koittaneet harjoitella näitä perusasioita lisää. Kyllä ne siitä vielä kehittyvät ja aikakin tekee tehtävänsä.

Huomenna meidän sitten pitäisi malttaa Chilistä luopua. :( Saa nähdä, miten kovasti koirat kaipaavat toisiaan, kun se toinen ei olekaan enää painikaverina ja miten vahvasti huomiota haetaan ihmisiltä. No, Chili näkee taas isäntäväkensä ja on siitä varmasti ikionnellinen!

Club show ja muuta mukavaa

Edellisen blogipäivityksen jälkeen onkin taas ehtinyt tapahtua kaikenlaista. On kyläilty, lomailtu, käyty näyttelyssä ja piipahdettu eläinlääkärillä. Aloitetaan vaikkapa siitä kurjasta tapahtumasta. Pari viikkoa sitten sunnuntaiaamu tai oikeastaan aamuyö alkoi sillä, että kuulin Pepin yskivän useampaan otteeseen. Pelkäsin jo, että sillä on kennelyskä ja että seuraavan viikonlopun club show -osallistuminen olisi vaarassa. Aamusta kahdeksan aikoihin Peppi sitten oksensi ensimmäisen kerran. Ja ehkä puolen tunnin kuluttua seuraavan. Siitä oksenteluväli vain tiheni. Ja tietysti sattui tämä sairastuminen juuri samalle päivälle, jolloin oli aamupäivästä lähtö juhliin. Onneksi sain hälytettyä isäni paikalle, ettei tarvinnut jättää sairasta koiraa yksin moneksi tunniksi. Oksentelu jatkui iltapäivälle saakka, jolloin rupesin jo soittelemaan päivystävälle eläinlääkärille ja kyselemään ohjeita. Hän pyysi meitä käymään vastaanotolle vielä illalla, jotta voitaisiin varmistaa, ettei ollut mitään vakavampaa. Ilmeisesti kysymys oli kuitenkin jostakin pöpöstä, jonka Peppi oli saanut, ja pelkkä oireiden hoitaminen riitti. Se sai oksentelua estävää lääkitystä sekä pistoksena että suun kautta ja lisäksi niskanahan alle laitettiin puoli litraa nestettä. Hienosti se malttoi olla paikallaan sen parikymmentä minuuttia, jonka nesteen valuminen kesti. Toimenpiteen jälkeen se muistutti lähinnä kamelia niskassa olevan kyttyrän ansiosta. Pari seuraavaa päivää syötettiin helposti sulavaa kana-riisi-raejuustomössöä ja annettiin vielä vatsaa rauhoittavaa lääkettä ja tauti oli voitettu.

Lauantaina 16.2. oli vuorossa stabyhounkerhon club show. Paikan päälle Tuusulaan oli ilmestynyt kolmisenkymmentä koiraa isäntäväkineen. Mukana oli myös useita noin kolmekuisia pentuja, jotka olivat aivan mahdottoman suloisia. Ei sellaisia saisi tuoda näytille, kun tulee taas pentukuume. :) Ei vaan, oli jännä nähdä niitä ja muistella, että Peppikin oli samanlainen vain puolisen vuotta sitten. Varsinaisessa näyttelyssä oli tuomarina Jettie Alberts Hollannista. Arvostelu oli tarkka ja perusteellinen. Urokset arvosteltiin ensin luokissa baby, pentu, juniori ja avoin. Näiden perään oli samat luokat nartuilla. Ja niiden perään vielä paras uros, paras narttu ja rodun paras -arvostelut. Peppi oli hienosti oman luokkansa, juniori narttujen, ykkönen. Lisäksi vielä paras narttu -kehässä se tuli kolmoseksi. Tosi hienosti meni siis näyttely. Arvostelukin oli oikein hyvä: "Well developed bitch of good breed type. Slightly narrow in muzzle. Eye color could be darker. Nice expression. Well angulated front and behind. Good temperament. Mowes well. Coat still developing. Good texture. Excellent."

Varsinaisen näyttelyn perään pidettiin lapsi ja koira -kilpailu luokissa alle ja yli 6v. Pienempi tyttäremme osallistui tuohon isompien lasten luokkaan ja nappasi hienolla yhteistyöllä Pepin kanssa luokan voiton! Kotiinviemisinä oli siis pari pokaalia ja kolme ruusuketta. Ja tietysti tapahtuman parasta antia oli muiden koirakavereiden ja isäntäperheiden tapaaminen. Lisää näitä tapahtumia, kiitos. :)

Näyttelyn jälkeen saimme vielä hurmaavan nuoren staby-herran, Chilin, isäntäväkineen vieraaksemme. Suunnitelmissa oli, että Chili tulisi meille hoitoon isäntäväen lomareissun ajaksi maaliskuussa. Halusimme tietysti nähdä etukäteen, miten nämä kaksi koiraa tulevat toimeen keskenään. Alkuun leikittiin pihalla ja kun enimmät virrat oli saatu kulutettua jatkettiin tutustumista sisällä. Koirat viihtyivät todella hienosti keskenään ja niiden leikkejä oli ilo seurata. Missään vaiheessa ei ollut pienintäkään merkkiä ongelmista näiden kahden välillä. Kävimme myös vierailulla Chilin luona hiihtolomareissulta palatessamme ja tänään Chili vieraili toistamiseen meillä. Kaikki tapaamiset ovat sujuneet mainiosti ja niinpä odotammekin innolla vierastamme saapuvaksi parin viikon kuluttua. Saa nähdä, raaskimmeko siitä enää luopuakaan viikon yhteiselon jälkeen. :)

Ensi viikonloppuna alkaakin sitten taas tokoilu. Kiva päästä taas treenaamaan ohjatusti. Niin, ja löytyi tässä taas yksi uusi harrastus karvakuonolle. Vanhempi tyttäremme sai ajatuksen koiratanssin kokeilemisesta ja löysimme maaliskuussa alkavan kurssin, johon hänet ilmoitimme. Jännä päästä näkemään, millaista touhua se on...

Uintireissu ja match show

Toissa viikonloppuna oli koiramaista ohjelmaa kumpanakin päivänä. Lauantaina käytiin Hyvinkään koirauimalassa uimassa ja sunnuntaina Ojangossa match show:ssa. Aloitetaan raportti kronologisessa järjestyksessä uinnista...

Liivi päällä ja valmiina altaaseen

Kyseessä oli siis Pepin ihan ensimmäinen uintikokemus ikinä. Syksyllä oli kyllä käyty rannalla heittelemässä keppejä veteen, mutta silloin ei neiti uskaltanut edes tassujaan kastella. Nyt ei ollut vaihtoehtoja. Koira siis sai päällensä kelluttavan uintiliivin, jonka selässä oli kahva, josta vastaan pyristelevä elukka kannettiin altaaseen. Altaassa oli koirien kanssa uittaja uimalan puolesta. Alkuun uitiin yksi koira kerrallaan pari altaan mittaa ja seuraavilla kerroilla mentiin pareittain. Hauskaltahan tuo touhu näytti ainakin altaan reunalta katsottuna. Sitä on tietysti vaikea sanoa, mitä mieltä koira itse oli. Eipä se kai kauheasti pelännyt, kun meni altaan reunalle ihmettelemään ja nuuskimaan heti vedestä päästyään. Uittaja kertoi, että Peppi ei vielä ymmärtänyt käyttää takajalkojaan ja häntäänsä apuna vaan räpiköi ainoastaan etujaloillaan. Opittavaa jäi siis seuraavaksikin kerraksi, joka on toivottavasti vielä tässä kuussa.

Pulikoimassa

Uitettu koira

Sunnuntain match show pidettiin Ojangon hallissa Vantaalla. Näyttelyssä oli koiria todella paljon. Pelkästään Pepin luokassa, eli yli 40 cm pennuissa, oli 79 koiraa. Peppi sai parikehästä punaisen nauhan. Punaisten kehässä ei tullut sijoitusta, mutta pitkään Peppi kuitenkin sai olla mukana, kun tuomari vähitellen karsi koiria pois kehästä. Mikä tärkeintä, Peppi esiintyi näyttelyssä todella hienosti. Kehitystä edellisistä kerroista oli tapahtunut huimasti. Saatiin siis olla joka tapauksessa ylpeitä meidän hienosta näyttelyhauvasta.

Viime sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa katsomassa agility-kisoja samaisessa Ojangon hallissa. Peppikin oli mukana fiilistelemässä. Tosin sen fiilistely nyt oli enemmän kaikkien nelijalkaisten perään pyrkimistä ja uusien hajujen nuuskimista. Toivottavasti päästään itsekin treenaamaan tuotakin lajia, kunhan nuo lumet joskus sulavat. Tokoon on kuitenkin jo ilmoittauduttu ja ne treenit alkavat heti maaliskuun alussa.

Viikon päästä onkin sitten vuorossa stabyhounkerhon oma club show, johon tulee tuomari oikein Hollannista asti arvostelemaan koiria ja pitämään luennon rodusta. Sitä odotellessa...

Vuoden alkua

Vuodenvaihde tuli ja meni ja uusi vuosi toi myös vähän uusia kujeita ja muutoksia elämään. Blogin päivittäminenkin on tässä päässyt vähän jäämään, mutta koitetaanpa taas kirjoitella tapahtumia ja kokemuksia muistiin.

Edellisessä blogipäivityksessä arvailin rakettien ja paukkeen vaikutusta Peppiin. Kovin suurta dramatiikkaa ei aattoiltaan onneksi lopulta liittynyt. Peppi oli kyllä jo alkuillasta selvästi normaalia levottomampi. Se ravasi vähän väliä takaovelta toiselle takaovelle ja oli kovasti kiinnostunut siitä, mitä ulkona oikein tapahtui. Takapihalla se kävi ihmettelemässä pauketta ja haistelemassa ruudin hajua monta kertaa illan aikana. Ei se kuitenkaan näyttänyt pahemmin pelkäävän. Myöhemmin illalla paukkeen yltyessä se kuitenkin oli selvästi hermostuneempi pihalla ja iltapissakin jäi tekemättä, kun raketit veivät kaiken huomion. Nukkumaan se malttoi kuitenkin käydä ja nukkui ihan normaalisti. Varsinaista paukkuarkuutta tai pelkoa ei siis ainakaan ensimmäisen vuodenvaihteen perusteella Pepillä näyttäisi onneksi olevan. Sellainen voi kuulemma kehittyä myöhemminkin, mutta tämä oli joka tapauksessa hyvä merkki.

Viime aikoina elämä Pepin kanssa on ollut aika mukavan helppoa. Se on selvästi kasvanut taas kypsemmän oloiseksi ja totteleekin aika kivasti. Ainakin välillä. Se tulee hienosti käskystä sisälle takapihalta ja luoksetulokin toimii ihan hyvin. Varsinaisia ohjattuja treenejä meillä ei ole nyt muutamaan kuukauteen ollut vaan on keskitetty ihan omatoimiseen harjoitteluun tai enemmänkin koiran kasvattamiseen. Nyt talvella on ollut kiva käydä lenkeillä järven jäällä, jossa on ollut helppo pitää Peppiä vapaana, kun näkee kauas ja voi hyvin ennakoida vastaantulijat ja muut koirat. Siellä se välillä tekee isompiakin irtautumisia, mutta pitää kyllä silmällä, missä menen ja tulee omatoimisesti luokse. Tästä luoksetulosta olen sitä koittanut ahkerasti palkita. Samoin olen välillä kutsunut sen luokse ja aina myös siitä palkinnut. Ehkä se vähitellen ehdollistuu niin vahvasti "tänne"-käskyyn, että tulee luokse sen enempää asiaa miettimättä.

Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus viedä Peppi kokeilemaan uimista Hyvinkään koirakylpylään. Tavoitteena on saada noin 15 stabya altaaseen. Saas nähdä, miten Pepin kanssa käy. Ainakaan suihkussa peseminen ei ole mitään lempipuuhaa ja syksyllä se vielä pysytteli visusti poissa vedestä, kun kävimme rannalla. Siitä on tietysti aikaa vierähtänyt ja nyt on esimerkkinä monta muuta koiraa.

Virallisia näyttelyitä ei nyt ole lähiaikoina tiedossa. Muutama match show kuitenkin on kalenterissa, ettei näyttelypuuhat kokonaan pääse unohtumaan. Niin ja helmikuun puolivälissä on myös stabyhounkerhon club show, johon tietysti mennään mukaan. Keväämmällä sitten taas osallistutaan aktiivisemmin näyttelyihin ja toivottavasti päästään aloittelemaan vihdoinkin agilitytreenejä.

Joulu

Joulu tuli vietettyä, kinkut ja kalkkunat syötyä ja lahjat jaettua. Ruoat ja niiden tuoksut kiinnostivat luonnollisesti meidän karvaista rosvoamme kovasti. Se on tosiaankin melkoinen rosvo ja on jo muutaman kerran ehtinyt napata syötävää pöydän nurkalta, kun on silmä välttänyt. Millään ei mene perille, että pöydille ei ole lupa hyppiä. Ja tietysti jokainen kerta, jolloin se ehtii varastaa pöydältä jotain, lisää motivaatiota hyppiä ja kokeilla onneaan. Ehkä se vielä joskus siitä oppii. Muuten se kyllä osaa hienosti jättää toisten tavarat rauhaan ja kuljettelee vain omia lelujaan, mutta tuo ruoka on ylivoimainen kiusaus vastustettavaksi. Nyt joulun aikaan ei Peppi kuitenkaan päässyt ihmisten herkkuihin käsiksi, mutta sai kuitenkin oman erityisherkkunsa eli viereisessä kuvassa näkyvän luun, jota se jälleen kerran kalusi antaumuksella.

Sen verran kilttejä meidän perheessämme on ilmeisesti oltu, että pukki oli tuonut useamman säkillisen paketteja oven taakse. Peppikin sai muutaman oman paketin, jotka se sai itse avata. Muiden paketteihin se ei onneksi koskenut vaikka sitä vähän etukäteen jännitettiinkin. Kuusenkin se on jättänyt onneksi rauhaan. Yhdestä paketista se sai uuden röhkivän possun entisen rikki menneen tilalle. Tämä uusi possu taisi kestää kasassa viitisen minuuttia ja sitten rupesi vanua kertymään lattialle sen viereen. Mihinköhän käyttöön nuo koirien lelut oikein on tehty, kun eivät puremista kestä? No, sehän toisaalta lisää niiden menekkiä, kun eivät ole ikuisia.

Toisesta paketista löytyikin sitten aika miehekkäät eväät - makkaraa ja olutta. Siis koiraversiot molemmista. Joku jo ehti kommentoida, ettei alaikäisille saa antaa olutta, mutta tuo on kyllä ihan alkoholiton versio, että ehkä sitä uskaltaa tarjota. Vielä on kyllä pullo avaamatta, mutta jos sen vaikka uuden vuoden aattona korkkaisi. Makkaroita taas oli enemmänkin kuin nuo kuvassa näkyvät, mutta niistä oli jo muutama hotkaistu ennen kuin ehdin jäljellä olevia pelastamaan. Ilmankos juuri tuo paketti niin kovasti kiinnostikin, kun makkarat haisivat papereiden läpi.

Muuten on tässä melkein viikon verran oltu Pepin kanssa aika hissukseen ja pääasiassa sisällä. Ilmeisesti kovista pakkasista johtuen sen anturat ovat kuivuneet ja se oli ilmeisesti itse nuollut ja pureskellut takatassujen isoimpia anturat niin kovasti, että ne olivat halkeilleet. Varsinkin toisen takajalan antura oli aika pahan näköinen ja selvästi kipeä. Niitä on nyt rasvattu ja pihalla käydessä on käytetty sukkia ja nyt näyttävät jo selvästi paremmilta. Olin aiemmin vakaasti päättänyt, ettei meille mitään koiran töppösiä hankita, mutta niinpä tuli sekin päätös pyörrettyä. Siinä määrin tassuja paleltaa, että yhtenä aamuna kun Pepillä oli takajaloissa sukat ja etujaloissa ei, se istui ihan surkeana pihalla oravamaisessa asennossa etutassut ilmassa. Oli aika hakeminen, että löytyi sellainen tossumalli, joka sopii jalkaan ja vielä pysyykin paikallaan. Onneksi kuitenkin löytyi Rukan tossut, jotka vaikuttavat toimivilta.

Vuodenvaihdetta ja raketteja odottelemme jännityksellä. Mielestäni Peppi ei vaikuta kovin paukkuaralta, mutta saa nähdä, miten se reagoi paukkeeseen aattoiltana. Toivottavasti seurailee rauhassa ja saa nukuttua. Jos jollain lukijoista on hyviä vinkkejä, miten varautua tuohon iltaan, niin saa kertoa. Ajattelin lähinnä käyttää Pepin pihalla ennen pahinta pauketta ja sitten seurailla sen reagointia. Ja lisäksi tietysti koitan olla itse reagoimatta mitenkään, jos se säikkyy ääniä.