Karkulainen

Tänään se sitten tapahtui. Peppi karkasi pihaltamme ensimmäistä kertaa. Vein sen aamutarpeilleen ja sillä aikaa, kun korjasin jätöksiä pussiin, se huomasi naapurin kissan kuusiaidan takana, löysi sopivan koiranmentävän kolon ja pinkaisi kissan perään. Minä huomasin sivusilmällä vilahduksen vaaleasta kissasta naapuritalon nurkalla, mutta Peppiä en sillä hetkellä huomannut. Se kun on niin tumma, että pimeässä sitä ei ihan heti huomaa. Kun olin saanut pussin suljettua, menin huhuilemaan Peppiä leikkimökin taakse enkä löytänyt sitä enää mistään. Arvasin, että se oli lähtenyt kissan perään ja rupesin heti miettimään, miten pitkälle se menisi ja mistä sitä lähtisi etsimään. Ja muistin, ettei sillä ollut pantaa ja siinä olevaa tunnistelätkää kaulassa. Huutelin sen perään pari kolme minuuttia ja sitten se ilmestyikin toiselle puolelle pihaa aidan taakse, josta kävin sen nostamassa oman pihan puolelle ja kehuin kovasti, kun oli tullut takaisin. Kissa oli siis päässyt karkuun ja Peppi kiertänyt ilmeisesti korttelin ympäri. Tai enhän minä voi tietää, missä saakka olivat käyneet, mutta tuskin tuossa ajassa vielä kovin pitkälle ehti.

Viikonloppuna on siis tiedossa reikien tukkimista kuusiaidan juurelta aitaverkolla. Onhan siitä ollut puhetta jo pitkään, että kyllä Peppi löytää sieltä sopivan kolon jos vaan haluaa, mutta ei ole tullut reikiä tukittua, kun on ollut vahva luottamus siihen, että Peppi pysyy omalla pihalla. No, tulipa tuokin nyt todistettua virheelliseksi kuvitelmaksi. Näköjään vietti kissan perään on sen verran kova, että säännöt ja rajat unohtuvat, kun ei kukaan ole juuri sillä hetkellä kieltämässä. Aiemmin, kun Peppi on nähnyt samaisen kissan aidan takana, se on kyllä kiinnostunut kovasti, mutta ei ole lähtenyt perään, kun sitä on kieltänyt. Nyt en ehtinyt kieltää...

Maanantai-iltanakin oli pienen koiran elämässä vähän jännitystä. Kävelin sen kanssa ensin noin tunnin lenkin ja menimme vielä sen jälkeen koirapuistoon, jossa olikin sopivasti pari mukavaa leikkikaveria. Toinen oli jo vähän vanhempi spanieli ja toinen noin vuoden ikäinen suunnilleen Pepin kokoinen sekarotuinen koira. Varsinkin tämän jälkimmäisen kanssa leikit sujuivat hienosti. Sitten puistoon tuli pariskunta kolmen koiran kanssa. Yksi näistä oli minikokoinen, toinen keskikokoinen ja kolmas vähän isompi. Näistä keskimmäinen oli aika vauhdikas tapaus ja Peppi säikähti sitä aika pahasti, kun se heti alkuun juoksi kovaa vauhtia päin Peppiä. Ei se mitään pahaa aikonut eikä ollut äkäinen, mutta kuitenkin sai Pepin oikein vingahtelemaan pelosta, kun tuli lähelle. Se kyllä jätti Pepin rauhaan heti, kun oli käynyt nuuskimassa ja huomasi, ettei tämä pentu lähde mukaan sen leikkiin. Peppi liimautui peloissaan jalkoihini istumaan ja seurasi koko ajan tarkasti, mitä muut koirat tekivät. Siinä se istua kyhjötti pitkän aikaa, mutta en halunnut lähteä sen kanssa pois puistosta ennen kuin se pääsisi kipsistään. Jonkin ajan kuluttua se rohkaistui sen verran, että lähti jo vähän kauemmas jaloista sen sekarotuisen koiran kanssa, jonka kanssa oli alkuun leikkinyt. Hetkeä myöhemmin se sitten jo menikin ihan oma-aloitteisesti tekemään tuttavuutta tuon pariskunnan ja niiden kolmen koiran kanssa. Häntä heilui ja kaikki oli hyvin, kun puiston arvojärjestys oli saatu selviteltyä ja kukin tiesi paikkansa. Tämän jälkeen oli hyvä lähteä kävelemään kotia kohti.

Puolivuotias Peppi

Huomenna Peppi täyttää jo puoli vuotta ja meillä se on ehtinyt asustella aika tasan neljä kuukautta. Ei se nyt vielä ihan aikuisen mitoissa ole, mutta ei mikään rääpälekään enää. Karvakin on jo enimmäkseen vaihtunut aikuisen koiran karvaan. Tuo karvanvaihto oli muuten aika jännän näköinen prosessi. Ison koiran karva alkoi kasvaa ensin selän päällä ja levisi siitä sivuille päin. Jossain vaiheessa näytti ihan siltä, kuin Pepillä olisi ollut irokeesi, kun keskellä oli erinäköinen karva kuin kyljissä. Turkin väri on myös tummentunut, kuten rodulla on tapana. Kyljissä olleet valkoiset raidat ovat hävinneet kokonaan. Selän päällä on vielä pari pientä valkoista läiskää, mutta näyttäisi siltä, että nekin varmaan tulevat häviämään. Kaulan molemmin puolin olevat valkoiset kolmion malliset alueet ovat myös pienentyneet.

Peppi on kasvanut ihan hyvää tahtia, mutta viime viikkoina kasvu on jo ruvennut hidastumaan. Ruokakaan ei maistu kauhean hyvin. Ei Peppi missään vaiheessa ole mikään kauhea ahmatti ollut, mutta nyt käy välillä jo niin, että ruokakupissa saattaa olla vielä illalla aamulla laitettua ruokaa. Eikä iltaruokakaan välttämättä maistu kokonaan. Edelleen mennään samoilla kuivaruokanappuloilla, joita on käytetty alusta saakka. Niillä Peppi on kasvanut mukavasti ja näyttää oikein hyvävointiselta, joten ei ole ollut mitään syytä vaihtaa ruokavaliota. Eilen tosin annoin aamuruoaksi ja ajankuluksi suoraan pakastimesta jäisen jauhelihapötkön. Se oli kyllä maistunut hyvin, kun ei siitä ollut jäljellä murustakaan, kun palasin kotiin muutaman tunnin reissun jälkeen.

Edellisessä blogitekstissä kaipailtu kuulo on hetkittäin tallella ihan mukavasti. Pari edellistä treenikertaa on sujunut taas paremmin kuin aiemmin. Tänäänkin sujui seuraaminen ja luoksetulo oikein hyvin. Muutaman kerran onnistui jopa paikallaan odottaminen, kun menin muutaman askelen päähän ja palasin takaisin. Tämä ei ole aiemmin toiminut edes kotipihalla. Tekisi jo mieli päästä vähitellen opettelemaan agilityn alkeita, mutta vielä en ole löytänyt sopivaa kurssia, jolle ilmoittautua. Ehkä niitä on keväällä enemmän tarjolla, jos vaan jaksaa sinne saakka odotella.

Peppi ja naapuriin perjantaina kotiutunut 12-viikkoinen gordoninsetteri Luca

Naapuritaloon muutti perjantaina uusi koirakaveri, 12-viikkoinen gordoninsetteri Luca. Tänään Luca oli ensimmäistä kertaa meillä käymässä ja selvisi Pepin käsittelystä ihan hyvin. Peppi on vähän turhan raju ja hössö pienempien koirien kanssa. Kai se on tottunut siihen, että se saa aina vähän höykytystä isommilta koirilta ja jakaa sitä sitten eteenpäin kun pystyy. Luca olisi välillä halunnut ihan rauhassa tutustua paikkoihin, mutta Peppi oli koko ajan kimpussa ja halusi leikkiä. Piti oikein välillä erottaa kaverukset eri huoneisiin, että pikkuinen sai levätä. Ei taida Peppi vielä ymmärtää, että Lucasta kasvaa sitä isompi ja vahvempi ja se saa varmasti vielä tuntea nahoissaan pikkuiselle tekemänsä vääryydet :) Tervetuloa Luca!

Ensi viikonloppuna onkin sitten seuraava pentunäyttely Lahdessa. Siellä kisataan sekä baby-luokassa että junior handlerissa. Aikataulut ja kilpailunumerot tulivat jo postissa ja kisaan näytti ilmoittautuneen neljä stabya. Jännä nähdä, keitä kehässä kohdataan...

Kadonneen kuulon metsästys

Olipa kerran pieni, pehmoinen ja suloinen koiranpentu. Luonteeltaan tuo pentu oli vähän ujon puoleinen varsinkin toisten koirien suhteen, äärettömän uteliais ja ennen kaikkea erittäin ihmisrakas. Se oli fiksu ja oppivainen ja ymmärsi nopeasti, mitä sen toivottiin tekevän. Pentu kehittyi ja oppi uusia asioita kiitettävään tahtiin. Se osasi kävellä kauniisti hihnassa, tulla luokse pyydettäessä ja odottaa lupaa ennen kuin koski ruokaansa. Ei kerjännyt eikä häiriköinyt ruokapöydässä olijoita. Koulutuskentällä sivulletulo, seuraaminen ja kontaktin ottaminen toimivat hienosti. Koirapuistossa saattoi parinkymmenen metrin etäisyydeltä sanoa ihan normaalilla äänellä "Peppi, sivulle" ja se keskeytti mitä ikinä oli tekemässä, tuli sivulle, sai palkkansa ja jatkoi puuhiaan. Se oli siis omistajiensa ilo ja ylpeys.

Ikää tuli lisää, pentu kasvoi ja jossain vaiheessa tuntui menettäneen kuulonsa kokonaan - ainakin hetkittäin. Kyllä se edelleen kuulee, kun joku tulee sisään tai menee jääkaapille. Mutta jos sitä vaikkapa kutsuu sisälle omalta takapihalta, se usein käyttäytyy kuin ei olisi kuullutkaan tai ainakaan ei ole ymmärtävinään. Koulutuskentällä kiinnostaa kaikki muu kuin se hihnan toisessa päässä oleva ihminen. Siinä hihnan päässähän se on joka tapauksessa, kiinnitti siihen huomiota tai ei. Maassa olevat hajut ovat paljon kiinnostavampia, samoin metsässä olevat möröt, joita kukaan muu ei vain huomaa. Ehkä se etsii itsekin sitä kadonnutta kuuloaan maasta tai metsästä. Välillä kaikki opitut temput taas onnistuvat todella hienosti. Ei siis vielä heitetä pyyhettä kehään ja kirvestä kaivoon. Varsinkin tutussa paikassa omalla takapihalla moni juttu toimii hienosti. Kysymys on siis vain keskittymisestä ja motivaatiosta. Metsälenkeillä vapaana ollessaan tuo ennen niin ujo ja lähellä pysytellyt pentu näyttää välillä ihan siltä, kuin olisi jonkun pistoksen saanut ja ravaa villisti ympäriinsä. Jopa niin, että on välillä pitkiäkin aikoja näkymättömissä. Tai ehkä ne ajat vaan tuntuvat pitkiltä, kun ei tiedä, missä se menee. Tähän saakka se on kuitenkin aina takaisin luokse tullut. Näyttää siis siltä, että tämän elämänsä alkutaipaleella olevan koirayksilön itseluottamus on lisääntynyt ja usko omiin kykyihin on välillä lähes rajaton. Kunnes joku äkillinen tapahtuma tai vieras lajitoveri taas palauttaa sen takaisin maan pinnalle.

Näyttäisi siis vahvasti siltä, että meidän vintiömme on tulossa murrosikään. Kaipa siihen kuuluu tämä rajojen kokeilu ja kuulon hetkittäinen kadottaminen aivan kuten ihmislapsillakin. Toivottavasti se kuulo vielä jostakin löytyy. Oli se sitten sieltä maasta, jota nuuhkitaan ahkerasti tai metsästä, jossa on mörköjä. Kyllä ne opitut asiat varmasti palaavat vielä mieleen siten, että toimivat ajasta ja paikasta riippumatta eikä valikoiden, kuten tällä hetkellä. Täytyy vaan muistaa toistaa niitä entistä ahkerammin, vaikka eivät aina toimikaan. On se vaan uskottava, että meidän pentumme ei ole niin pieni enää. Pehmoinen ja suloinen se kuitenkin on edelleen.

Tampereen pentunäyttely 29.-30.9.

Kolme mustavalkoista kaveria: Senda, Peppi ja Chili

Viikonloppuna olimme ensimmäisessä varsinaisessa pentunäyttelyssä Tampereella. Aiemminhan olemme käyneet harjoittelemassa mätsäreissä, kun ei neidin ikä ole riittänyt oikeisiin näyttelyihin. Lauantaina olimme paikalla hyvissä ajoin ennen puolta päivää vaikka Pepin kehä oli aikataulunkin mukaan hyvän matkaa iltapäivän puolella. Ilmoittautuneita koiria oli paljon ja kehät sen mukaisesti aikataulusta myöhässä, joten odottaminen venyi pitkäksi. Onneksi paikalla oli seurana Pepin kasvattaja tyttärensä ja tyttären tiibetinspanielipennun kanssa. Ja oli siellä myös muutama muukin staby-pentu, joihin Peppi pääsi tutustumaan. Senda on Peppiä noin kuukauden vanhempi urospentu ja oli mukana lauantain näyttelyssä. Chili puolestaan on noin kuukauden Peppiä nuorempi, eikä näinollen päässyt vielä näyttelyyn mukaan. Odotusaika siis kului mukavasti uusien ja vanhojen tuttujen kanssa vaikka pitkä olikin.

Älä kajoa mun herkkuun...

Kehään päästiin aikanaan ja Peppi sai tuomarina toimineelta Jelena Kruusilta hyvät arvostelut: "5m old baby. Still developing. Correct bones. Feminine head. Correct muzzle. Good neck and topline. Correct front and rear. Moves nicely. Good temperament." Rotukilpailussa oli vastassa Senda ja tuomarin päätös oli "today - ladies first". Peppi oli siis rotunsa paras pentu, sai kunniapalkinnon ja sitä myötä kutsun ryhmäkehään. Odotus siis sai jatkoa.

Keskittyneenä kehässä

Ryhmäkehät alkoivat, kun kaikkien kehien arvostelut oli saatu päätökseen ja aikanaan tuli myös ryhmän 7 vuoro. Tuossa kehässä oli Pepin lisäksi punainen irlanninsetteri, weimarinseisoja ja englanninsetteri. Peppi sijoittui tuossa seurassa kolmanneksi irlanninsetterin viedessä voiton ja weimarinseisojan tullessa toiseksi. Hyvä suoritus siis, kun ottaa huomioon, että Peppi oli juuri yli viisi kuukautta ja mukana oli lähes kaksi kuukautta vanhempiakin koiria. Ja mikä tärkeintä, Pepin esiintyminen kehässä tuntuu kehittyvän kerta kerralta.

Sunnuntain ja lauantain välisen yön satoi ja kenttä oli jälkimmäisenä päivänä vielä märempi kuin ensimmäisenä. Melkoisessa savivellissä saatiin kisata ja koiran saamisessa näyttelykuntoon oli oma urakkansa. Sunnuntain aikataulu oli sellainen, että Pepin kehä oli jo ennen puoltapäivää ja koska koiria oli vähemmän kuin lauantaina, aikataulussakin pysyttiin paremmin. Tuomarina oli tällä kertaa Maret Kärdi, joka arvosteli Pepin seuraavasti: "5kk. Keskikokoa pienempi keskivahvalla raajaluustolla. Pentutuhdissa kunnossa esitetty. Hyvät kulmaukset. Toivoisin jäntevämmät ranteet. Oikeailmeinen ja -muotoinen nartun pää. Hyvin kannetut korvat. Riittävät liikkeet. Toivoisin enemmän temperamenttia. Oikealaatuinen karvapeite, jossa laaja manttelikuvio." Peppi oli rotunsa paras - ja ainoa - ja sai jälleen kunniapalkinnon ja kutsun ryhmäkehään. Tällä kertaa ryhmäkehiinkin päästiin suunnilleen aikataulussa ja kotimatkalle päästiin neljän aikoihin. Tulos oli sama kuin edellisenäkin päivänä eli ryhmän kolmas. Myös kanssakilpailijat olivat samat, ainoastaan irlanninsetteri oli vaihtunut toiseen samanmoiseen. Irlanninsetteri vei jälleen voiton, mutta tällä kertaa toisena oli enlanninsetteri lauantaisen weimarinseisojan sijasta.

Lapsi&koira-kisan voittajat

Sunnuntaina kisattiin myös lapsi ja koira -luokassa. Pienempi tyttäremme oli ensimmäistä kertaa kehässä ja kuunteli tuomarin ohjeita kirjaimellisesti. Taisi vähän jännittää tuo ensimmäinen näyttelyesiintyminen, mutta vanhempia jännitti varmasti vielä enemmän. Peppikin käyttäytyi mallikkaasti ja tuloksena oli kilpailun voitto! Todella hienosti esiinnytty molemmilta!

Tästä ensimmäisestä oikeasta näyttelykokemuksesta innostuneena seuraavat näyttelyilmoittautumisetkin on jo tehty. 28.10. on vuorossa Lahden pentunäyttely, 10.11. Helsingin vastaava ja 9.12. Helsingissä Voittaja 2012 -näyttely, jossa ollaankin jo sitten ihan oikeassa pentuluokassa tämänhetkisen baby-luokan sijaan. Ja eiköhän tähän väliin vielä joitakin mätsäreitäkin mahdu, joissa käydään harjoittelemassa.

Viikonlopun saldo: 2xROP, 2xRYP-3 ja lapsi&koira-kisan voitto