maanantai 21. toukokuuta 2012

Viikonlopun askareita

Lauantaipäivämme olikin tällä kertaa täyteen buukattu. Aamu-urheilujen jälkeen oli vuorossa Suomen Stabyhounkerhon kesätapaaminen Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa. Sää oli hieno vaikkakin vähän tuulinen. Ohjelmassa oli neljän koiran joukkueittain kisattu juoksukilpailu. Juoksutyylejä oli moneen lähtöön. Nopeimmat, siis ne, jotka keskittyivät varsinaiseen juoksemiseen ja vielä suoraan oikeaan suuntaan, suoriutuivat kisamatkasta reilussa kuudessa sekunnissa. Jotkut taas keskittyivät vauhtia enemmän tyylikkääseen suoritukseen tai reviirin merkitsemiseen. Hauskaa oli joka tapauksessa. Näimme myös kaksi nyt jo aika isoa pentua, jotka olimme nähneet tammikuussa kolmeviikkoisina Hazebadissa. Äkkiä se meidänkin juhannuksena kotiutuva pentumme siis tulee kasvamaan...

Stabyhoun
Vinttikoira?

Onnellinen uusi Jopon omistaja
Staby-tapaamisen jälkeen oli vuorossa isomman tytön nimpparikahvit mummun ja papan luona. Ja siellä odotti myös nimpparilahja - uusi Jopo, josta nimpparisankari oli puhunut pitkään, mutta ei edes osannut kuvitella sellaista saavansa. Suu oli asianmukaisesti messingillä, kun tajusi, että tuohan on minun. :) Ja on sitä Jopoa sitten ulkoilutettukin antaumuksella siitä lähtien.

Jätimme tytöt mummolaan yökyläilemään ja jatkoimme nimpparikahveilta pääkaupungin suuntaan UIT:n Ilon Palasia -näytökseen. Sen jälkeen poikkesimme vielä Kaivopuistossa, jossa satuimme paikalle juuri sopivasti, kun siellä oltiin täyttämässä kolmea kuumailmapalloa lentoa varten. Eipä ole tuollaistakaan tullut koskaan lähietäisyydeltä nähtyä saati sitten kyydissä oltua. Täytyy kyllä pistää kokeiltavien asioiden listalle. Sen verran houkuttelevalta touhulta tuo palloilmailu näytti kauniina kevätiltana.

   
   
Sunnuntai menikin sitten leppoisasti pihatöiden parissa ja kauniista kelistä nauttiessa. Tänään sain Ohped Dalista uusia kuvia Tessan pennuista. Alla vielä muutama sellainen. Nuo kuvat ovat eilen otettuja, eli niissä pennut ovat neliviikkoisia. Vajaan kahden viikon päästä pääsemme taas katsomaan niitä ja myös valitsemaan, minkä niistä toivoisimme omaksemme...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti