Pitkästä aikaa...

Kiitokset kaikista tämän päivityksen kuvista Anne Leppäselle!

Taas on päässyt vierähtämään melkoisesti aikaa edellisestä päivityksestä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että mitään ei olisi Pepin elämässä tällä välin tapahtunut. Pikemminkin päin vastoin. Kaikenlaista on tullut puuhailtua ja tuon koiranretaleen pääkopassakin on mitä ilmeisimmin tapahtunut jonkinlaisia aivosolujen yhteentörmäyksiä tai jotain vastaavaa. Pitkään tuskailtiin sen kanssa, että Peppiä ei oikein saanut innostumaan mistään. Ei ollut mitään suurempaa intohimoa leluja, leikkejä eikä hirveästi ruokapalkkaakaan kohtaan. Nameilla kouluttaminen toki onnistui, mutta ei niillä saanut varsinaisesti Peppiä syttymään. Varsinkin agility-treenejä tämä innostumisen puute "hieman" häiritsi. Kotonakin se oli jossain määrin vaisu samoin kuin toisten koirien kanssa esimerkiksi koirapuistoissa. Nyt on tosiaankin jotain tapahtunut tuon innostumisen suhteen. Varsinkin viimeisen kuukauden kuluessa Peppi on muuttunut paljon aktiivisemmaksi ja touhukkaammaksi. Välillä se on suorastaan rasittava höntti, kun se kantaa leluja kiskottavaksi ja käy vähän väliä tökkimässä ja haastamassa leikkimään. Ja tämän siis kerron kaikella rakkaudella. Tällainen käytös on minun mielestäni pelkästään positiivista ja juuri sitä, mitä on jo pitkään Pepistä koitettu löytää. Ja kuten arvata saattaa, agility-treeneissä on tässä viimeisten viikkojen aikana ollut ihan uutta virtaa. On ollut vielä entistäkin suurempi nautinto treenata yhdessä Pepin kanssa, kun se on todella näyttänyt nauttivan lajista.

Peppi tuntuu myös palkkaantuvan ihan eri tavalla kuin aiemmin. Palkka voi olla tilanteesta riippuen joko nami, lelu tai yhdessä leikkimistä. Kaikki käyvät ja toimivat hieman eri tilanteissa. Palkkaamiseen on muuten löytynyt pari uutta ja hienosti toimivaa tapaa. Ensimmäinen on tennispallo. Ei varmaan mikään uusi eikä ihmeellinen asia niille, joiden koirat ovat luonnostaan pallohulluja. Pepille kuitenkin tämä pallosta innostuminen on iso edistysaskel. Pallolla palkkaaminen toimii nykyisin hienosti, kun opetin koiruuden tuomaan pallon aina käteen asti ennen palkan antamista. Nyt se siis säntää pallon perään, tuo sen luokse ja ojentaa käteen, jonka jälkeen saa namipalkan. Toimii hienosti, eikä tarvitse rasittaa omaa selkää. :) Toinen palkkaamiseen löytynyt uusi konsti on namin nappaaminen ilmasta. Siis niin, että heitän namin ja Peppi nappaa kopin. Tämä toimii hienosti varsinkin kaukokäskyjä opetellessa. Voi astua aina askeleen tai pari kauemmas, käskeä maahan tai istumaan ja heittää palkan suuhun. Lelulla tuo kopin ottaminen ei vielä oikein kuitenkaan toimi. Nyt illallakin koitin heittää Pepille lelua niin, että se ottaisi kopin. Tuloksena oli lähinnä hölmistynyt ilme ja ihmetys, että miksi tuo heittelee minua solmunarulla päin naamaa...

Ainakin omasta mielestäni agilityssä on tapahtunut huimasti kehitystä viime aikoina. Vauhtia voisi toki olla enemmän, mutta kaiken kaikkiaan paljon on päästy eteenpäin verrattuna vaikka siihen tilanteeseen, missä oltiin kesäloman jälkeen. Tähän varmasti vaikuttaa Pepin virtanappulan löytymisen ohella myös se, että treenaamassa on käyty pari kertaa viikossa. Kerran viikossa on treenattu ammattimaisessa ohjauksessa ja toisen kerran ihan loistavassa koirakerhon treeniryhmässä. Ja lokakuun alusta tulee vielä yksi kerta viikossa lisää, kun menemme toisenkin kerhon ryhmään mukaan ainakin hallikauden ajaksi. Vähän kyllä jo rupeaa houkuttelemaan kisaaminenkin jossain vaiheessa, mutta koitetaan nyt ensin opetella kaikki esteet huolella. Varsinkin kepeissä on vielä jonkin verran tekemistä. Niiden kanssa täytyy koittaa vaan malttaa edetä riittävän rauhallisesti, ettei neiti rupea oikomaan.

Tokoilukin on edelleen mukana kuvioissa. Sitä käydään treenaamassa kerran viikossa. Ehkä siinäkin vielä jossain vaiheessa on edessä alokasluokan kokeeseen osallistuminen... Muutamassa näyttelyssäkin on tullut piipahdettua. Mitään mainittavaa menestystä ei parin alkukesästä saadun sertin jälkeen ole tullut. Ihan hyviä arvosteluja kuitenkin ja arvosanat ovat olleet pääasiassa ERIä ja taisi sinne joukkoon yksi EHkin mahtua. Ennen kaikkea nuo näyttelyt ovat olleet mukavia piknik-reissuja ystävien kanssa.

Seuraavan koiran hankintakin on tässä ruvennut entistä enemmän pyörimään mielessä. Se on jo pitkään ollut selvä, että Pepille tulee jossain vaiheessa kaveri, mutta ehkä tuo jokin vaihe rupeaa vähitellen lähestymään. Ensi kesänä olisi optimaalinen aika. Silloin Peppi olisi reilun kaksi vuotta ja kesä olisi mukavaa aikaa pennun kanssa, kun esimerkiksi sisäsiisteyden opettaminen olisi helpompaa kuin talvella. Täytyy tietysti katsoa ajankohtaa sen mukaan, miten sopiva pentu löytyy. Vaikein päätös pennun suhteen on se, onko tulevan koiran rotu stabyhoun vai bordercollie. Staby on aivan mahtava rotu ja Peppi erityisen loistava yksilö, mutta on se vaan myönnettävä, että jossain kohdassa tulee koiran rajat vastaan, jos agility-harrastusta tulee jatkettua nykyiseen malliin. Vaikka kuinka saisi koirasta kaiken irti ja itsekin oppisi ohjaamaan, niin nopeus ei vain voi riittää bortsuja tai muita kisoissa  pärjääviä rotuja vastaan. Lähinnä kysymys on siis siitä, mihin tavoitteet tuossa lajissa asettaa. Ja vaikka tällä hetkellä tavoitteita ei erityisemmin ole, pitää asiaa tietysti ajatella koiran elämän verran pidemmälle. Onneksi tätä pohdintaa on vielä hyvin aikaa pyöritellä mahdollisimman monelta kantilta. Stabyn hankinta olisi siinä mielessä helppoa, että koirayksilöt ovat tulleet siinä määrin tutuiksi, että olisi helppo miettiä, mistä yhdistelmästä pennun haluaisi. Lisäksi stabyn kanssa vastaan tulevat haasteet ovat jo tiedossa vaikka toki jokainen yksilö on omanlaisensa. Bortsun kanssa taas täytyisi tehdä enemmän töitä koiriin ja kasvattajiin tutustumisessa, jotta löytää haluamansa. Eilen tosin tuli vierailtua bortsukennelissä, joka - ja jonka koirat - vaikutti juurikin siltä, mitä ollaan hakemassa. Toinen juttu on sitten se, mikä kennel sen pennun suostuu meille myymään, kun taitavat olla hyvien kisaavien vanhempien pennut aika kysyttyjä...