Club show ja muuta mukavaa

Edellisen blogipäivityksen jälkeen onkin taas ehtinyt tapahtua kaikenlaista. On kyläilty, lomailtu, käyty näyttelyssä ja piipahdettu eläinlääkärillä. Aloitetaan vaikkapa siitä kurjasta tapahtumasta. Pari viikkoa sitten sunnuntaiaamu tai oikeastaan aamuyö alkoi sillä, että kuulin Pepin yskivän useampaan otteeseen. Pelkäsin jo, että sillä on kennelyskä ja että seuraavan viikonlopun club show -osallistuminen olisi vaarassa. Aamusta kahdeksan aikoihin Peppi sitten oksensi ensimmäisen kerran. Ja ehkä puolen tunnin kuluttua seuraavan. Siitä oksenteluväli vain tiheni. Ja tietysti sattui tämä sairastuminen juuri samalle päivälle, jolloin oli aamupäivästä lähtö juhliin. Onneksi sain hälytettyä isäni paikalle, ettei tarvinnut jättää sairasta koiraa yksin moneksi tunniksi. Oksentelu jatkui iltapäivälle saakka, jolloin rupesin jo soittelemaan päivystävälle eläinlääkärille ja kyselemään ohjeita. Hän pyysi meitä käymään vastaanotolle vielä illalla, jotta voitaisiin varmistaa, ettei ollut mitään vakavampaa. Ilmeisesti kysymys oli kuitenkin jostakin pöpöstä, jonka Peppi oli saanut, ja pelkkä oireiden hoitaminen riitti. Se sai oksentelua estävää lääkitystä sekä pistoksena että suun kautta ja lisäksi niskanahan alle laitettiin puoli litraa nestettä. Hienosti se malttoi olla paikallaan sen parikymmentä minuuttia, jonka nesteen valuminen kesti. Toimenpiteen jälkeen se muistutti lähinnä kamelia niskassa olevan kyttyrän ansiosta. Pari seuraavaa päivää syötettiin helposti sulavaa kana-riisi-raejuustomössöä ja annettiin vielä vatsaa rauhoittavaa lääkettä ja tauti oli voitettu.

Lauantaina 16.2. oli vuorossa stabyhounkerhon club show. Paikan päälle Tuusulaan oli ilmestynyt kolmisenkymmentä koiraa isäntäväkineen. Mukana oli myös useita noin kolmekuisia pentuja, jotka olivat aivan mahdottoman suloisia. Ei sellaisia saisi tuoda näytille, kun tulee taas pentukuume. :) Ei vaan, oli jännä nähdä niitä ja muistella, että Peppikin oli samanlainen vain puolisen vuotta sitten. Varsinaisessa näyttelyssä oli tuomarina Jettie Alberts Hollannista. Arvostelu oli tarkka ja perusteellinen. Urokset arvosteltiin ensin luokissa baby, pentu, juniori ja avoin. Näiden perään oli samat luokat nartuilla. Ja niiden perään vielä paras uros, paras narttu ja rodun paras -arvostelut. Peppi oli hienosti oman luokkansa, juniori narttujen, ykkönen. Lisäksi vielä paras narttu -kehässä se tuli kolmoseksi. Tosi hienosti meni siis näyttely. Arvostelukin oli oikein hyvä: "Well developed bitch of good breed type. Slightly narrow in muzzle. Eye color could be darker. Nice expression. Well angulated front and behind. Good temperament. Mowes well. Coat still developing. Good texture. Excellent."

Varsinaisen näyttelyn perään pidettiin lapsi ja koira -kilpailu luokissa alle ja yli 6v. Pienempi tyttäremme osallistui tuohon isompien lasten luokkaan ja nappasi hienolla yhteistyöllä Pepin kanssa luokan voiton! Kotiinviemisinä oli siis pari pokaalia ja kolme ruusuketta. Ja tietysti tapahtuman parasta antia oli muiden koirakavereiden ja isäntäperheiden tapaaminen. Lisää näitä tapahtumia, kiitos. :)

Näyttelyn jälkeen saimme vielä hurmaavan nuoren staby-herran, Chilin, isäntäväkineen vieraaksemme. Suunnitelmissa oli, että Chili tulisi meille hoitoon isäntäväen lomareissun ajaksi maaliskuussa. Halusimme tietysti nähdä etukäteen, miten nämä kaksi koiraa tulevat toimeen keskenään. Alkuun leikittiin pihalla ja kun enimmät virrat oli saatu kulutettua jatkettiin tutustumista sisällä. Koirat viihtyivät todella hienosti keskenään ja niiden leikkejä oli ilo seurata. Missään vaiheessa ei ollut pienintäkään merkkiä ongelmista näiden kahden välillä. Kävimme myös vierailulla Chilin luona hiihtolomareissulta palatessamme ja tänään Chili vieraili toistamiseen meillä. Kaikki tapaamiset ovat sujuneet mainiosti ja niinpä odotammekin innolla vierastamme saapuvaksi parin viikon kuluttua. Saa nähdä, raaskimmeko siitä enää luopuakaan viikon yhteiselon jälkeen. :)

Ensi viikonloppuna alkaakin sitten taas tokoilu. Kiva päästä taas treenaamaan ohjatusti. Niin, ja löytyi tässä taas yksi uusi harrastus karvakuonolle. Vanhempi tyttäremme sai ajatuksen koiratanssin kokeilemisesta ja löysimme maaliskuussa alkavan kurssin, johon hänet ilmoitimme. Jännä päästä näkemään, millaista touhua se on...

Uintireissu ja match show

Toissa viikonloppuna oli koiramaista ohjelmaa kumpanakin päivänä. Lauantaina käytiin Hyvinkään koirauimalassa uimassa ja sunnuntaina Ojangossa match show:ssa. Aloitetaan raportti kronologisessa järjestyksessä uinnista...

Liivi päällä ja valmiina altaaseen

Kyseessä oli siis Pepin ihan ensimmäinen uintikokemus ikinä. Syksyllä oli kyllä käyty rannalla heittelemässä keppejä veteen, mutta silloin ei neiti uskaltanut edes tassujaan kastella. Nyt ei ollut vaihtoehtoja. Koira siis sai päällensä kelluttavan uintiliivin, jonka selässä oli kahva, josta vastaan pyristelevä elukka kannettiin altaaseen. Altaassa oli koirien kanssa uittaja uimalan puolesta. Alkuun uitiin yksi koira kerrallaan pari altaan mittaa ja seuraavilla kerroilla mentiin pareittain. Hauskaltahan tuo touhu näytti ainakin altaan reunalta katsottuna. Sitä on tietysti vaikea sanoa, mitä mieltä koira itse oli. Eipä se kai kauheasti pelännyt, kun meni altaan reunalle ihmettelemään ja nuuskimaan heti vedestä päästyään. Uittaja kertoi, että Peppi ei vielä ymmärtänyt käyttää takajalkojaan ja häntäänsä apuna vaan räpiköi ainoastaan etujaloillaan. Opittavaa jäi siis seuraavaksikin kerraksi, joka on toivottavasti vielä tässä kuussa.

Pulikoimassa

Uitettu koira

Sunnuntain match show pidettiin Ojangon hallissa Vantaalla. Näyttelyssä oli koiria todella paljon. Pelkästään Pepin luokassa, eli yli 40 cm pennuissa, oli 79 koiraa. Peppi sai parikehästä punaisen nauhan. Punaisten kehässä ei tullut sijoitusta, mutta pitkään Peppi kuitenkin sai olla mukana, kun tuomari vähitellen karsi koiria pois kehästä. Mikä tärkeintä, Peppi esiintyi näyttelyssä todella hienosti. Kehitystä edellisistä kerroista oli tapahtunut huimasti. Saatiin siis olla joka tapauksessa ylpeitä meidän hienosta näyttelyhauvasta.

Viime sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa katsomassa agility-kisoja samaisessa Ojangon hallissa. Peppikin oli mukana fiilistelemässä. Tosin sen fiilistely nyt oli enemmän kaikkien nelijalkaisten perään pyrkimistä ja uusien hajujen nuuskimista. Toivottavasti päästään itsekin treenaamaan tuotakin lajia, kunhan nuo lumet joskus sulavat. Tokoon on kuitenkin jo ilmoittauduttu ja ne treenit alkavat heti maaliskuun alussa.

Viikon päästä onkin sitten vuorossa stabyhounkerhon oma club show, johon tulee tuomari oikein Hollannista asti arvostelemaan koiria ja pitämään luennon rodusta. Sitä odotellessa...

Vuoden alkua

Vuodenvaihde tuli ja meni ja uusi vuosi toi myös vähän uusia kujeita ja muutoksia elämään. Blogin päivittäminenkin on tässä päässyt vähän jäämään, mutta koitetaanpa taas kirjoitella tapahtumia ja kokemuksia muistiin.

Edellisessä blogipäivityksessä arvailin rakettien ja paukkeen vaikutusta Peppiin. Kovin suurta dramatiikkaa ei aattoiltaan onneksi lopulta liittynyt. Peppi oli kyllä jo alkuillasta selvästi normaalia levottomampi. Se ravasi vähän väliä takaovelta toiselle takaovelle ja oli kovasti kiinnostunut siitä, mitä ulkona oikein tapahtui. Takapihalla se kävi ihmettelemässä pauketta ja haistelemassa ruudin hajua monta kertaa illan aikana. Ei se kuitenkaan näyttänyt pahemmin pelkäävän. Myöhemmin illalla paukkeen yltyessä se kuitenkin oli selvästi hermostuneempi pihalla ja iltapissakin jäi tekemättä, kun raketit veivät kaiken huomion. Nukkumaan se malttoi kuitenkin käydä ja nukkui ihan normaalisti. Varsinaista paukkuarkuutta tai pelkoa ei siis ainakaan ensimmäisen vuodenvaihteen perusteella Pepillä näyttäisi onneksi olevan. Sellainen voi kuulemma kehittyä myöhemminkin, mutta tämä oli joka tapauksessa hyvä merkki.

Viime aikoina elämä Pepin kanssa on ollut aika mukavan helppoa. Se on selvästi kasvanut taas kypsemmän oloiseksi ja totteleekin aika kivasti. Ainakin välillä. Se tulee hienosti käskystä sisälle takapihalta ja luoksetulokin toimii ihan hyvin. Varsinaisia ohjattuja treenejä meillä ei ole nyt muutamaan kuukauteen ollut vaan on keskitetty ihan omatoimiseen harjoitteluun tai enemmänkin koiran kasvattamiseen. Nyt talvella on ollut kiva käydä lenkeillä järven jäällä, jossa on ollut helppo pitää Peppiä vapaana, kun näkee kauas ja voi hyvin ennakoida vastaantulijat ja muut koirat. Siellä se välillä tekee isompiakin irtautumisia, mutta pitää kyllä silmällä, missä menen ja tulee omatoimisesti luokse. Tästä luoksetulosta olen sitä koittanut ahkerasti palkita. Samoin olen välillä kutsunut sen luokse ja aina myös siitä palkinnut. Ehkä se vähitellen ehdollistuu niin vahvasti "tänne"-käskyyn, että tulee luokse sen enempää asiaa miettimättä.

Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus viedä Peppi kokeilemaan uimista Hyvinkään koirakylpylään. Tavoitteena on saada noin 15 stabya altaaseen. Saas nähdä, miten Pepin kanssa käy. Ainakaan suihkussa peseminen ei ole mitään lempipuuhaa ja syksyllä se vielä pysytteli visusti poissa vedestä, kun kävimme rannalla. Siitä on tietysti aikaa vierähtänyt ja nyt on esimerkkinä monta muuta koiraa.

Virallisia näyttelyitä ei nyt ole lähiaikoina tiedossa. Muutama match show kuitenkin on kalenterissa, ettei näyttelypuuhat kokonaan pääse unohtumaan. Niin ja helmikuun puolivälissä on myös stabyhounkerhon club show, johon tietysti mennään mukaan. Keväämmällä sitten taas osallistutaan aktiivisemmin näyttelyihin ja toivottavasti päästään aloittelemaan vihdoinkin agilitytreenejä.

Joulu

Joulu tuli vietettyä, kinkut ja kalkkunat syötyä ja lahjat jaettua. Ruoat ja niiden tuoksut kiinnostivat luonnollisesti meidän karvaista rosvoamme kovasti. Se on tosiaankin melkoinen rosvo ja on jo muutaman kerran ehtinyt napata syötävää pöydän nurkalta, kun on silmä välttänyt. Millään ei mene perille, että pöydille ei ole lupa hyppiä. Ja tietysti jokainen kerta, jolloin se ehtii varastaa pöydältä jotain, lisää motivaatiota hyppiä ja kokeilla onneaan. Ehkä se vielä joskus siitä oppii. Muuten se kyllä osaa hienosti jättää toisten tavarat rauhaan ja kuljettelee vain omia lelujaan, mutta tuo ruoka on ylivoimainen kiusaus vastustettavaksi. Nyt joulun aikaan ei Peppi kuitenkaan päässyt ihmisten herkkuihin käsiksi, mutta sai kuitenkin oman erityisherkkunsa eli viereisessä kuvassa näkyvän luun, jota se jälleen kerran kalusi antaumuksella.

Sen verran kilttejä meidän perheessämme on ilmeisesti oltu, että pukki oli tuonut useamman säkillisen paketteja oven taakse. Peppikin sai muutaman oman paketin, jotka se sai itse avata. Muiden paketteihin se ei onneksi koskenut vaikka sitä vähän etukäteen jännitettiinkin. Kuusenkin se on jättänyt onneksi rauhaan. Yhdestä paketista se sai uuden röhkivän possun entisen rikki menneen tilalle. Tämä uusi possu taisi kestää kasassa viitisen minuuttia ja sitten rupesi vanua kertymään lattialle sen viereen. Mihinköhän käyttöön nuo koirien lelut oikein on tehty, kun eivät puremista kestä? No, sehän toisaalta lisää niiden menekkiä, kun eivät ole ikuisia.

Toisesta paketista löytyikin sitten aika miehekkäät eväät - makkaraa ja olutta. Siis koiraversiot molemmista. Joku jo ehti kommentoida, ettei alaikäisille saa antaa olutta, mutta tuo on kyllä ihan alkoholiton versio, että ehkä sitä uskaltaa tarjota. Vielä on kyllä pullo avaamatta, mutta jos sen vaikka uuden vuoden aattona korkkaisi. Makkaroita taas oli enemmänkin kuin nuo kuvassa näkyvät, mutta niistä oli jo muutama hotkaistu ennen kuin ehdin jäljellä olevia pelastamaan. Ilmankos juuri tuo paketti niin kovasti kiinnostikin, kun makkarat haisivat papereiden läpi.

Muuten on tässä melkein viikon verran oltu Pepin kanssa aika hissukseen ja pääasiassa sisällä. Ilmeisesti kovista pakkasista johtuen sen anturat ovat kuivuneet ja se oli ilmeisesti itse nuollut ja pureskellut takatassujen isoimpia anturat niin kovasti, että ne olivat halkeilleet. Varsinkin toisen takajalan antura oli aika pahan näköinen ja selvästi kipeä. Niitä on nyt rasvattu ja pihalla käydessä on käytetty sukkia ja nyt näyttävät jo selvästi paremmilta. Olin aiemmin vakaasti päättänyt, ettei meille mitään koiran töppösiä hankita, mutta niinpä tuli sekin päätös pyörrettyä. Siinä määrin tassuja paleltaa, että yhtenä aamuna kun Pepillä oli takajaloissa sukat ja etujaloissa ei, se istui ihan surkeana pihalla oravamaisessa asennossa etutassut ilmassa. Oli aika hakeminen, että löytyi sellainen tossumalli, joka sopii jalkaan ja vielä pysyykin paikallaan. Onneksi kuitenkin löytyi Rukan tossut, jotka vaikuttavat toimivilta.

Vuodenvaihdetta ja raketteja odottelemme jännityksellä. Mielestäni Peppi ei vaikuta kovin paukkuaralta, mutta saa nähdä, miten se reagoi paukkeeseen aattoiltana. Toivottavasti seurailee rauhassa ja saa nukuttua. Jos jollain lukijoista on hyviä vinkkejä, miten varautua tuohon iltaan, niin saa kertoa. Ajattelin lähinnä käyttää Pepin pihalla ennen pahinta pauketta ja sitten seurailla sen reagointia. Ja lisäksi tietysti koitan olla itse reagoimatta mitenkään, jos se säikkyy ääniä.

Hauskaa Joulua!

Karvakuono kavereineen toivottaa kaikille Hauskaa Joulua ja Onnea Tulevalle Vuodelle!

Voittaja 2012

8.12.-9.12. oli Helsingin Messukeskuksessa vuoden suurin koiratapahtuma. Me osallistuimme Pepin kanssa sunnuntain Voittaja 2012 -näyttelyyn, jossa oltiin ensimmäistä kertaa varsinaisessa pentuluokassa, jossa kisaavat 7-9 kuukauden ikäiset koirat. Näyttelyyn valmistauduttiin tällä kertaa oikein pesemällä tuo meidän karvakuono - ensimmäistä kertaa muuten. Aiemmin on vain pesty tassuja ja mahan alusta, mutta nyt pääsi koko koira suihkuun. Ei se ihan nautinto tainnut olla, kuten kuvista voi päätellä, mutta ei ihan kamalakaan kokemus. Ja kuivatessa kastui tietysti myös pesijä...

Näyttely oli aika jännä kokemus jo kokonsa puolesta. Koiria oli sunnuntaina paikalla yli 8000 ja stabyjakin kokonaista 23. Eli arviolta noin 10% Suomessa elävistä rodun edustajista oli paikalla. Liekö sitten johtunut suuresta koiramäärästä vai mistä, mutta kehät olivat jälleen aikataulusta jäljessä. Se kyllä tuntuu tällä vajavaisella näyttelykokemuksella olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Joka näyttelyssä on tainnut tulla päiviteltyä samaa asiaa. Ehdittiinpähän hyvin tutustua näyttelyyn ja oheisohjelmiin ja tietysti jutella uusien ja vanhojen tuttujen kanssa. Peppi oli aika väsähtänyt jo siinä vaiheessa, kun tuli oman arvostelun vuoro. Eihän se raukka oikein malttanut rauhoittua edes omassa häkissään lepäämään, kun oli paljon hälinää ympärillä. Kehässä esiintyminen sujui liikkumisen osalta ihan kivasti, mutta seisominen oli vähän hankalaa, kun olisi ollut niin paljon mukavampi istua lepäilemään. Nyt näyttelyn jälkeen on muuten tullut harjoiteltua tuota seisomista vähän eri tavalla kuin aiemmin. On tehty niin päin, että esittäjä on namin tai lelun kanssa metrin tai parin päässä Pepin edessä ja siitä kehuu ja kiittelee, kun paikallaan seisominen sujuu. Vähän kyllä Peppi tuntuu ihmettelevän, kun palkkaa saa, kun vain seistä tönöttää paikallaan mitään tekemättä.

Pepin kanssa samaan aikaan kehässä oli Emmy, joka vei voiton kaksinkamppailusta. Tällä kertaa Peppi ei saanut kunniapalkintoa. Tuomarina toimi Paula Heikkinen-Lehkonen, joka arvosteli Pepin näin: "Hieman pitkä runko. Nuori narttu. Suippo kuono. Alaleuan täytyy vielä vahvistua, sillä purenta ei ole täysin tiivis. Tummat silmät. Hyvä lapakulmaus. Rintakehä kaipaa lisää tilavuutta. Selkä saa kiinteytyä. Pitkä lanneosa. Hyvät takakulmaukset. Kaunis turkki." Pepille ei siis tälläkään kertaa tullut uusia näyttelymeriittejä, mutta Pepin isä Reni sen sijaan valittiin rodun parhaaksi ja pääsi sitä myöten mukaan ryhmäkehään. Siellä ei sentään Renille sijoitusta tullut, mutta hieno suoritus kuitenkin! Ja hienoltahan tuo Reni näytti, vai mitä:

Reni-isukki

Nyt jäätiinkin sitten näyttelytauolle hetkeksi aikaa. Tammikuussa olisi Turussa näyttely, mutta siellä ei ole pentuluokkaan, joten se jää meiltä väliin. Eli katsellaan niitä näyttelyitä sitten keväämmällä, kun kaamoksesta on selvitty. Siihen saakka vietellään normaalia kotielämää ja koitetaan muistaa harjoitella perusasioita. Ja keväämmällä täytyy myös koittaa löytää sopivat agility- ja toko-ryhmät, jotta päästään kunnolla harrastamaan...

Talven alkua

Kuuraparta

Taas tuli talvi Etelä-Suomeen kertarysäyksellä. Ehdittiin sitä jo odottaakin, kun marraskuu tuntui niin pitkältä ja pimeältä. Nyt riittää lunta taas kolattavaksi ja laskettavaksi. Peppi tuntuu tykkäävän lumessa juoksemisesta vaikka sitä monin paikoin onkin mahaan saakka. Silti se oikein ehdoin tahdoin menee hankeen kahlaamaan. Hankea on myös kiva nuuhkia ja tunkea kuono lumeen. Tuloksena on aikas huvittavan näköinen kuuraparta. Pikku pakkasesta Peppi ei ole moksiskaan. Eilen illalla pakkasta tosin oli jo jonkin verran yli viidentoista asteen ja näytti siltä, kuin tassuja olisi palellut. Ei viitsitty enää kovin pitkää lenkkiä tehdä, kun aina pysähtyessä tassuja piti nostella ilmaan viluisen näköisesti. Lisäksi tassukarvoihin näyttää kertyvän jäätä, jota sitten pitää aina välillä pureskella pois. Täytyy varmaan koittaa leikata karvat varpaiden väleistä mahdollisimman lyhyiksi, jos se vaikka vähentäisi lumen tarttumista.

Peppi pulkkamäessä

Viikonloppuna päästiin kokeilemaan pulkkamäkeäkin. Ihan ensimmäisellä yrityksellä ei tuo mäenlaskun ihanuus vielä Pepille oikein auennut. Ihan kiltisti se istui pulkkaan, mutta heti, kun päästiin liikkeelle, koitti rimpuilla kyydistä pois. Eipä tuosta kuitenkaan näyttänyt sen kummempaa pelkoa tai traumaa jäävän, joten täytyy kokeilla ensi kerralla uudestaan. Ehkä siitä vielä kunnon mäenlaskija saadaan...

Edellisessä blogipäivityksessä mainitsemastani kennelyskästä on päästy eroon eikä siitä missään vaiheessa onneksi suurempaa riesaa tullut. Juoksut taas jatkuvat edelleen. Toivottavasti loppuvat tämän viikon kuluessa, jotta päästään sunnuntaina messukeskukseen näyttelyyn. Tuntuu siltä, että Pepin käyttäytyminen on taas muuttunut. Ennen juoksuja ja niiden alkaessa tuntui kaikki kuuleminen ja uskominen olevan aivan hukassa ja tilalla oli epämääräistä vouhotusta. Nyt vouhotus on vähentynyt ja tuntuu siltä, kuin Peppi olisi taas enemmän oma itsensä. Aika väsyneen oloinen se on kyllä ollut juoksujen aikana. Hyvin jaksaa kyllä ulkoilla ja touhuilla silloin kun touhuillaan, mutta tuntuisi lepäilevän normaalia enemmän. Kuulunee "taudinkuvaan" tuokin.