keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Karkulainen

Tänään se sitten tapahtui. Peppi karkasi pihaltamme ensimmäistä kertaa. Vein sen aamutarpeilleen ja sillä aikaa, kun korjasin jätöksiä pussiin, se huomasi naapurin kissan kuusiaidan takana, löysi sopivan koiranmentävän kolon ja pinkaisi kissan perään. Minä huomasin sivusilmällä vilahduksen vaaleasta kissasta naapuritalon nurkalla, mutta Peppiä en sillä hetkellä huomannut. Se kun on niin tumma, että pimeässä sitä ei ihan heti huomaa. Kun olin saanut pussin suljettua, menin huhuilemaan Peppiä leikkimökin taakse enkä löytänyt sitä enää mistään. Arvasin, että se oli lähtenyt kissan perään ja rupesin heti miettimään, miten pitkälle se menisi ja mistä sitä lähtisi etsimään. Ja muistin, ettei sillä ollut pantaa ja siinä olevaa tunnistelätkää kaulassa. Huutelin sen perään pari kolme minuuttia ja sitten se ilmestyikin toiselle puolelle pihaa aidan taakse, josta kävin sen nostamassa oman pihan puolelle ja kehuin kovasti, kun oli tullut takaisin. Kissa oli siis päässyt karkuun ja Peppi kiertänyt ilmeisesti korttelin ympäri. Tai enhän minä voi tietää, missä saakka olivat käyneet, mutta tuskin tuossa ajassa vielä kovin pitkälle ehti.

Viikonloppuna on siis tiedossa reikien tukkimista kuusiaidan juurelta aitaverkolla. Onhan siitä ollut puhetta jo pitkään, että kyllä Peppi löytää sieltä sopivan kolon jos vaan haluaa, mutta ei ole tullut reikiä tukittua, kun on ollut vahva luottamus siihen, että Peppi pysyy omalla pihalla. No, tulipa tuokin nyt todistettua virheelliseksi kuvitelmaksi. Näköjään vietti kissan perään on sen verran kova, että säännöt ja rajat unohtuvat, kun ei kukaan ole juuri sillä hetkellä kieltämässä. Aiemmin, kun Peppi on nähnyt samaisen kissan aidan takana, se on kyllä kiinnostunut kovasti, mutta ei ole lähtenyt perään, kun sitä on kieltänyt. Nyt en ehtinyt kieltää...

Maanantai-iltanakin oli pienen koiran elämässä vähän jännitystä. Kävelin sen kanssa ensin noin tunnin lenkin ja menimme vielä sen jälkeen koirapuistoon, jossa olikin sopivasti pari mukavaa leikkikaveria. Toinen oli jo vähän vanhempi spanieli ja toinen noin vuoden ikäinen suunnilleen Pepin kokoinen sekarotuinen koira. Varsinkin tämän jälkimmäisen kanssa leikit sujuivat hienosti. Sitten puistoon tuli pariskunta kolmen koiran kanssa. Yksi näistä oli minikokoinen, toinen keskikokoinen ja kolmas vähän isompi. Näistä keskimmäinen oli aika vauhdikas tapaus ja Peppi säikähti sitä aika pahasti, kun se heti alkuun juoksi kovaa vauhtia päin Peppiä. Ei se mitään pahaa aikonut eikä ollut äkäinen, mutta kuitenkin sai Pepin oikein vingahtelemaan pelosta, kun tuli lähelle. Se kyllä jätti Pepin rauhaan heti, kun oli käynyt nuuskimassa ja huomasi, ettei tämä pentu lähde mukaan sen leikkiin. Peppi liimautui peloissaan jalkoihini istumaan ja seurasi koko ajan tarkasti, mitä muut koirat tekivät. Siinä se istua kyhjötti pitkän aikaa, mutta en halunnut lähteä sen kanssa pois puistosta ennen kuin se pääsisi kipsistään. Jonkin ajan kuluttua se rohkaistui sen verran, että lähti jo vähän kauemmas jaloista sen sekarotuisen koiran kanssa, jonka kanssa oli alkuun leikkinyt. Hetkeä myöhemmin se sitten jo menikin ihan oma-aloitteisesti tekemään tuttavuutta tuon pariskunnan ja niiden kolmen koiran kanssa. Häntä heilui ja kaikki oli hyvin, kun puiston arvojärjestys oli saatu selviteltyä ja kukin tiesi paikkansa. Tämän jälkeen oli hyvä lähteä kävelemään kotia kohti.

4 kommenttia:

  1. Kannattaa olla varovainen tuntemattomien koirien kanssa koirapuistossa. Aggressiiviset koirat tekee usein juuri noin että tulevat suoraan kiinni ilman varoitusta, onneksi tässä tapauksessa innokkuuden vuoksi ja varmaan oli nuori koira vielä. Täällä päin eräs koiranomistaja tuo koiransa puistoon vaikka se on purrut jo useita koiria siellä vakavasti, ja kaikissa tapauksissa se on tullut ihan yllätyksenä niin ettei kukaan ihminen ole ehtinyt uhkaa havaita. :/ Eikä koirat itsekään, sehän on koirien maailmassa todella epäkohteliasta että tullaan suoraan kohti nopeasti.. Toki suurin osa puistossa kävijöistä on ihan fiksuja, mutta isoon joukkoon mahtuu myös mätämunia..

    t. Elina ja Tupsu-staby

    VastaaPoista
  2. Joo, olen kanssa huomannut, että koirapuistoissa käy kaikenlaisia koiria ja koiranomistajia. Onneksi useimmat ovat oikein fiksuja ja mukavia. Sekaan mahtuu tietysti sellaisiakin koirayksilöitä, joilla on hieman poikkeava käsitys hyvästä käytöksestä toisia koiria kohtaan. Useimmat koiranomistajat myös pysähtyvät portille kyselemään, minkälaisia koiria puiston puolella on ja miten ne suhtautuvat toisiin koiriin ennen kuin tulevat sisään. Eivät kuitenkaan kaikki. Toistaiseksi ei ole mitään suurempia hankaluuksia koirapuistokäynneillä ollut ja olen pitänyt pelkästään positiivisena sitä, että Peppi pääsee tutustumaan monenlaisiin koiriin. Mutta kuten mainitsit, varovainen pitää olla, ettei pentu saa esimerkiksi pysyvää pelkoa toisia koiria tai puistoja kohtaan jonkin yksittäisen huonon kokemuksen takia.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin Alma aloitti karkailut tuossa puolen vuoden paikkeilla. Pahimmillaan tilanne oli äskettäin, kun alkoivat juoksut. Nyt varsinainen kiima on ohi ja pysyy vähän paremmin pihalla, etenkin jos omaa porukkaa on pihalla, mutta annas olla jos silmä välttää, se karkaa naapuriin joko Paavon luokse tai kissojen perään. Meillä on aitaprojekti vasta ensi kesänä :/ Terkkuja Pepille - pysy kotona ;D

    VastaaPoista
  4. Aita on kyllä meillä ollut ihan loistava juttu. Helpottaa elämää kummasti. Ja tänään tuli laitettua verkkoaita kuusiaidan juurelle. Jospa ne karkailut sillä saatais kuriin. Hyvä tietää, että karkailutaipumus saattaa vaan lisääntyä juoksujen aikaan.

    VastaaPoista